Juoksu lasten kanssa – vinkit eri ikävaiheisiin
Juoksu on monelle vanhemmalle tärkeä henkireikä, mutta perhe-elämän myötä aikaa ja energiaa voi olla vaikeampi löytää omalle harrastukselle. Onneksi juoksu on yksi niistä lajeista, jota voi soveltaa ja jatkaa monella tavalla – myös lasten kanssa! Juoksu ei ole pelkästään omaa aikaa, vaan siitä voi tulla myös yhteistä laatuaikaa lapsen eri ikävaiheissa.
Juoksuvaunut: juokse vauvan tai taaperon kanssa
Juoksuharrastus voi jatkua jo vauvavuonna, kun käytössä on laadukkaat juoksuvaunut. Niissä yhdistyy liikunnan ilo ja ulkoiluhetki vauvan kanssa. Hyvä juoksuvaunu on tukevarakenteinen, ilmakumirenkailla varustettu ja mieluiten jousitettu, jotta pienikin matkustaja saa pehmeän kyydin. Turvavaljaat ja aurinkosuoja ovat myös ehdottomia.
Vauva voi lähteä mukaan juoksulenkille yleensä noin 6–9 kuukauden iässä, kun hän kannattelee päätään tukevasti ja pystyy istumaan vaunuissa. Alkuun lenkit kannattaa pitää lyhyinä ja reitit mahdollisimman tasaisina. Vauvalle mukaan peitto tai makuupussi, ja vanhemmalle kuulokkeet tai äänikirja – näin molemmat viihtyvät!
Taaperon kanssa juoksuvaunu on yhä loistava apu, mutta kannattaa varautua pieniin taukoihin ja kiinnostaviin pysähdyksiin matkan varrella. Pakkaa mukaan juomapullo, pientä välipalaa ja lempparilelu niin pidät pienen matkustajan hyvällä tuulella.
Pieni lapsi mukana – juoksua ja pyöräilyä yhdistäen
Kun lapsi kasvaa leikki-ikään, voi juoksulenkki muuttua seikkailuksi. Moni pieni lapsi jaksaa hyvin pyöräillä mukana, kun vanhempi juoksee rinnalla. Silloin vauhti ei ole tärkein, vaan yhdessäolo ja liikkumisen ilo. Reitiksi kannattaa valita rauhallinen pyörätie tai puistoreitti, jossa voi pitää taukoja, katsella ympäristöä ja ehkä pysähtyä hetkeksi leikkimään.
Tärkeintä on muistaa, että lenkki lapsen kanssa on erilaista kuin yksin juokseminen – mutta aivan yhtä arvokasta. Pakkaa mukaan eväät, juotavaa ja ehkä jokin pieni yllätys, joka kannustaa jaksamaan loppuun asti.
Kouluikäinen lapsi lenkkikaverina
Kun lapsi kasvaa kouluikään, hän voi jo juosta pieniä lenkkejä vanhemman kanssa. Alkuun voi kokeilla esimerkiksi kävelyn ja juoksun vuorottelua tai valita lyhyitä 1–2 kilometrin lenkkejä. Leikkimielisyys ja kannustaminen ovat avainasemassa – ei siis tavoitteita tai aikoja, vaan hyvä fiilis ja onnistumisen kokemus.
Yhteinen liikuntahetki voi myös päättyä kivasti vaikka jäätelölle tai puistoon. Lapselle voi antaa vastuuta reitin valinnassa tai matkan seuraamisessa – oma rooli motivoi!
Juoksu osana arkea – mahdollisuuksia löytyy
Juoksu lasten kanssa vaatii uudenlaista ajattelua, mutta se tarjoaa myös hienoja hetkiä. Lapsen kanssa juostu lenkki ei ole ehkä huippusuoritus, mutta jokainen yhteinen ulkoilu rakentaa hyvää pohjaa sekä omalle hyvinvoinnille että lapsen liikunnalliselle elämäntavalle.
On aivan ok hidastaa tahtia tai juosta vähemmän kuin ennen. Tärkeintä on, että liike jatkuu ja ilo säilyy. Juoksu lasten kanssa ei ole este, vaan mahdollisuus.
Myös Juoksuklubin valmentaja Saija on kahden lapsen äiti ja hän jakaa oman kokemuksensa lapsien kanssa lenkkeilystä:
Kun tyttäreni meni kouluun, hän halusi ensimmäistä kertaa lähteä kanssani lenkille. Hän oli selvästi ylpeä, että pääsi äidin kanssa kahdestaan ilman pikkusiskoa, ja myös minulle yhteiset lenkit oli tärkeitä kahdenkeskisiä juttuhetkiä. Meidän ensimmäinen yhteinen lenkki oli pari kilometriä, josta käveltiin vähintään puolet. Annoin lapsen määrätä tahdin ja sen, milloin kävellään tai juostaan. Lenkin jälkeen meidän omaksi perinteeksi muodostui pysähtyä lähikaupalla ostamaan palauttelujuomaksi vastapuristetut appelsiinimehut ja kävellä siitä kotiin.Muutaman lenkin jälkeen kuitenkin huomasin, että lapsille ”pelkkä lenkki” voi tuntua tylsältä, joten keksin meille kivan vauhtileikittelytreenin, jonka vinkkaan myös teille muille! Valitse lenkkireitin varrelta sopiva kohta, jossa on tien varressa valotolppia. Sopikaa, että joka toinen tolpanväli juostaan spurtti ja joka toinen tolpanväli kävellään. Sopikaa, montako spurttia juostaan ennen kuin on tauko. Jos lasta motivoi kilpaileminen, tästä voi halutessaan tehdä myös kisan.
Haluatko lisää motivoivia juttuja juoksusta? Tilaa Juoksuklubin uutiskirje!
Saat lisää juoksuun liittyviä vinkkejä ja artikkeleita sähköpostiisi noin kerran kuukaudessa, kun tilaat Juoksuklubin uutiskirjeen. Tilaaminen ei sido sinua mihinkään ja voit perua tilauksen milloin haluat.