Kahden kansallispuiston polkujuoksuleiri

Eerikkilän urheiluopisto 20.-22.9.2024

Tule mukaan syksyn parhaalle juoksuleirille ja valloita Torronsuon ja Liesjärven kansallispuistot juosten. Juoksun lisäksi teemme juoksijan lihaskuntoa, kehonhuoltoa ja tietysti syömme hyvin, saunomme ja nautimme yhdessäolosta!

Tervetuloa viettämään juoksuviikonloppua polkujuoksun, kehonhuollon, lihaskunnon ja ennen kaikkea kauniiden kansallispuistomaisemien merkeissä!

 

Missä ja milloin?

Syksyn polkujuoksuleiri järjestetään 20.-22.9.2024. Eerikkilän urheiluopistolla. Alueelta löytyy peräti kaksi kansallispuistoa, joten viikonlopun aikana pääsemme juoskemaan sekä Torronsuon että Liesjärven kansallispuistojen maisemissa. Eerikkilässä majoitumme komeassa, vain muutamia vuosia sitten remontoidussa Villa Hirsihovissa, joka on vain meidän käytössämme koko viikonlopun ajan. Eerikkilän maukkaat ruuat, sauna ja uintimahdollisuus sekä kaunis mijöö Ruostejärven rannalla takaavat sen, että tämän viikonlopun ajaksi arki ja kiireet saavat unohtua.

Perjantain lenkillä pääsemme ihastelemaan Torronsuon kaunista suomaisemaa, lauantain lenkillä juoksemme Liesjärven poluilla ja sunnuntaina teemme juoksua ja lihaskuntotreeniä yhdistelevän lenkin Eerikkilän lähimaastossa Ruostejärven rantapoluilla. Juoksulenkkien lisäksi ohjelmaan kuuluu ohjattu kuntosaliharjoitus ja kehonhuoltotunti sekä tietysti rentouttavaa yhdessäoloa, saunomista ja hyvää ruokaa.

Kenelle?

Juoksuleiri ei ole suunnattu huippujuoksijoille vaan "ihan tavallisille" kuntojuoksijoille. Perjantain lenkillä juoksemme 9 km (tästä on mahdollista tehdä lyhyempi, noin 5-6km versio), lauantain lenkillä voi juosta oman valinnan mukaan joko 6 km, 9 km tai 17 km lenkin, ja sunnuntaina juoksemme vielä 6 km yhdistettynä lihaskuntotreeniin. Juoksemme kaikki lenkit vauhtia, joka vastaa rasittavuudeltaan tasamaalla noin 7min/km vauhtia, mutta poluilla keskivauhti jää haastavamman maaston vuoksi hitaammaksi (maastosta riippuen 7-10 min/km). Reittien polut ovat helpohkoja tai paikoitellen keskivaativia: poluilla on juurakoita ja epätasaisuutta ja Torronsuolla melko paljon myös pitkospuita, mutta korkeuserot eivät ole suuria. Juoksujen lisäksi ohjelmassa on lihaskuntoharjoittelua ja ohjattu kehonhuoltotunti, jotka on helppo soveltaan omalle tasolle sopiviksi.

Kenen kanssa?

Leirin järjestää Juoksuklubi ja sen vastuuhenkilönä toimii Juoksuklubin valmentaja Saija Huhtiniemi. Saija on kokenut polkujuoksija sekä juoksuleirien ja muiden tapahtumien järjestäjä. Olemme järjestäneet juoksuleirejä Eerikkilässä ennenkin, ja paikka on todettu loistavaksi sekä puitteiden että ympäröivien polkureittien vuoksi. Voit tulla leirille yksin tai kaverin/kaverien kanssa. Majoitumme 1-3 hengen huoneissa, ja Villa Hirsihovin yhteiset oleskelutilat sekä yhteinen ohjelma mahdollistaa yhteisöllisen tunnelman, vaikket tuntisikaan ketään reissuun lähtiessäsi! Villa Hirsihoviin mahtuu 30 henkeä, joka on leirin maksimiosallistujamäärä.

Miten Eerikkilään pääsee?

Eerikkilä sijaitsee Kanta-Hämeessä Tammelan kunnassa, lähimpänä sijaitseva kaupunki on Forssa. Eerikkilä sijaitsee Helsingin, Turun ja Tampereen muodostaman kolmion keskipisteessä, ja kaikista näistä kaupungeista sinne on reilun tunnin ajomatka. Leirin aloitustapaaminen on ensimmäisen lenkin lähtöpaikalla Torronsuon kansallispuistossa, joka sijaitsee 20 min ajomatkan päässä Eerikkilästä Forssan suuntaan (lue lisää ohjelmasta).

Julkisilla Eerikkilään saapuminen on vähän haastavampaa, mutta silti mahdollista. Lähin linja-autopysäkki on neljän kilometrin päässä sijaitseva Eerikkilän tiehaara, joka löytyy Matkahuollon aikatauluhausta. Pysäkki sijaitsee Helsinki-Pori valtatien varrella (VT2), jolle hyvät yhteydet Helsingin ja Porin suunnasta. Jos tulet bussilla, ilmoita asiasta etukäteen, niin tulemme hakemaan sinut pysäkiltä!

Polkujuoksuleirin ohjelma

 

Perjantai

Leiri alkaa pe klo 17.00. Juoksemme leirin aloituslenkiksi Torronsuon lenkin, eli tapaamme suoraan Torronsuon parkkipaikalla (Kiljamon P-paikka, Somerontie 732, Tammela), joka sijaitsee 20 min ajomatkan päässä Eerikkilästä. Torronsuon lenkin pituus on noin 9 km ja juoksemme sen rauhallisella vauhdilla (lenkistä on mahdollista tehdä lyhennetty noin 5-6 km versio). Lenkin jälkeen ajamme Eerikkilään, jossa asetumme taloksi Hirsihoviin, käymme suihkussa, syömme päivällistä ja tutustumme leirikavereihin sekä leiriohjelmaan.

Lauantai

Aamupäivän ohjelmassa on lenkki Liesjärven kansallispuiston poluilla. Lenkille on kolme pituusvaihtoehtoa, joista voit valita haluamasi: 6 km, 9 km tai 17 km. Lenkin jälkeen syödään lounas ja levätään hieman. Iltapäivän ohjelmassa on ohjattu kuntosalitreeni ja kehonhuoltotunti. Niiden jälkeen saunotaan ja syödään päivällistä. Illalla voi oman valinnan mukaan viettää aikaa muiden kanssa tai omissa oloissaan.

Sunnuntai

Aamupäivällä teemme lenkki+lihaskunto-yhdistelmäharjoituksen, jossa noin 6 km juoksulenkin varrella pysähdytään tekemään toiminnallisia lihaskuntoliikkeitä. Treenin jälkeen käydään suihkussa ja syödään lounas. Lounaan jälkeen leiri päättyy noin klo 13, jolloin kotimatka pääsee alkamaan.

Huom! Ohjelman harjoituksiin ei ole osallistumispakkoa, joten jos ohjelma tuntuu liian täydeltä ja haluat keskittyä rentoutumiseen väljemmällä aikataululla, voit jättää välistä haluamasi treenit.

Juoksuleirin hinnat: 

 

Majoitus 3 hh huoneessa: 339€/hlö (huonekaverit tiedossa ilmoittautumisen yhteydessä)
Majoitus 2 hh huoneessa: 379€/hlö (huonekaverit tiedossa ilmoittautumisen yhteydessä)
Majoitus 1 hh huoneessa: 409€/hlö
Majoitus jaetussa huoneessa: 369€/hlö (Yhden hengen paikka jaetussa 1-3 hengen huoneessa, johon majoitetaan varaustilanteesta riippuen sinun lisäksesi 0-2 samaa sukupuolta olevaa leiriläistä)

 

Hintaan kuuluu kaikki ohjelma sekä täyshoito eli majoitus pe-su, kaikki ohjelmassa mainittu ohjelma sekä viikonloppun kaikki ateriat: pe illallinen, la aamupala, la lounas, la illallinen, su aamupala ja su lounas.

Peruutus- ja maksuehdot: Ilmoittautuminen on sitova. Ilmoittautuminen vahvistetaan maksamalla 100€ varausmaksu, jota ei palauteta peruutuksen sattuessa. Varausmaksu maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä, ja sen voi maksaa liikuntaeduilla (Epassi, Smartum, Edenred) tai muilla verkkokaupan maksutavoilla. Loppuosa leirimaksusta maksetaan 6 vk ennen leirin alkua, maksuohjeet loppuosan maksamiseen lähetetään ilmoittautuneille maaliskuussa.

Huom! Leiriläiset eivät ole vakuutettuja järjestäjän puolesta.

  

Ilmoittaudu mukaan täyttämällä ilmoittautumislomake ao. linkistä. Saat ilmoittautumisvahvistuksen viimeistään parin päivän sisällä ilmoittautumisesta. Ilmoittautumisvahvistuksen mukana saat myös maksuohjeet varausmaksun maksamiseen.

  

Jäikö kysyttävää? Sivun alareunasta löydät vastauksia muutamiin kysymyksiin, mutta jos niidenkin jälkeen jokin asia mietityttää, ota yhteyttä Saijaan: [email protected].

ILMOITTAUDU TÄSTÄ

 

Kysymyksiä ja vastauksia juoksuleiristä

 

Mistä tiedän, jaksanko mukana lenkeillä?

Jos jaksat tasamaalla juosta 6-10 km lenkkejä noin 7 min/km vauhdilla, jaksat mukana täälläkin. Poluilla vauhtia on hankala ilmoittaa, koska se riippuu maastosta, mutta juoksemme vauhtia, joka rasittavuudeltaan vastaa suunnilleen 7min/km vauhtia tasamaalla. Konkarijuoksijoille vaihtoehtona on juosta lauantaina myös 17 km pidempi polkupitkis. 

Minulla on erikoisruokavalio tai muuten ruuat mietityttää.

Kaikki leirin ruuat syödään Eerikkilän ravintolassa. Kaikki ruokailut on buffet-tyylisiä, joissa on useampia ruokavaihtoehtoja. Ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitetut erityisruokavaliot huomioidaan. Jos sinulla on kysymyksiä ruuista, ota yhteyttä: [email protected].

Minulla ei ole kaveria jonka kanssa lähteä, uskallanko lähteä yksin?

Tietysti uskallat! Yhteinen ohjelma tehdään kaikki yhdessä ja samanhenkisestä porukasta löytyy ihan varmasti seuraa kaikille. Jos ilmoittaudut kaverin kanssa, pääsette luonnollisesti samaan huoneeseen. Jos taas ilmoittaudut yksin, voit nukkua joko yhden hengen huoneessa tai varata "naispaikan"/"miespaikan" jaetusta huoneesta.

Mitä teen jos en jaksa/ehdi/halua osallistua kaikkeen ohjelmaan?

Leirillä on ohjelmaa paljon, vaikka myös rentoutumiselle ja levolle on jätetty aikaa. Jos haluat enemmän omaa aikaa, voit jättää haluamasi osat/treenit ohjelmasta väliin (tämä ei ikävä kyllä silti vaikuta hintaan).

Fiiliksiä aiemmilta leireiltä Torronsuon, Liesjärven ja Eerikkilän maisemissa

Tämän sivun kuvat ovat reiteiltä ja paikoista, joissa juostaan ja treenataan polkujuoksuleirillä! Voit fiilistellä kuvien kautta leiriä jo ennakkoon!

Valmentajan esittely

Saija Huhtiniemi toiminut liikunnanohjaajana ja juoksuvalmentajana yli 10 vuoden ajan ja hän on myös koulutukseltaan ammattivalmentaja ja Personal Trainer. Tämäkin kuva on otettu Ruissalossa, joka on Saijan rakkain juoksupaikka. Kohta se saattaa olla sellainen myös sinulle! Lisää Saijasta voit lukea täältä täältä.